Miten luodaan yritysseminaari, joka iskee oikeaan kohderyhmään ja saa osallistujansa oppimaan? Kokosimme parhaat vinkkimme sinunkin käyttöösi.
Yritysseminaareja, aivan kuin muitakaan tapahtumia, ei järjestetä vain huvin vuoksi. Tapahtumalla tulee aina olla tavoite. Yhtenä seminaarin tavoitteena on useimmiten syventää osallistujiensa tietämystä valitusta aiheesta. Mutta vaikka aihe olisi kuinka mielenkiintoinen, ei se saa osallistujia liikkeelle, mikäli kutsut sinkoilevat väärille kohderyhmille.
Usein seminaareja järjestettäessä astutaan harhaan luomalla ensin sisältö ja uskomalla sen maagisesti vetävän yleisöä puoleensa. Aivan ensimmäiseksi pitäisi kuitenkin tietää, millaiselle tai millaisille kohderyhmille seminaaria ollaan tekemässä. Vasta tämän jälkeen on oikea aika ryhtyä miettimään sisältöä. Kun järjestäjän ja osallistujien intressit kohtaavat, saadaan tupa varmimmin täyteen.
Puhua osaa kuka tahansa, mutta vain ammattipuhuja osaa tehdä sen niin, että se koskettaa, yllättää ja jättää muistijäljen. Usein yritysseminaareissa halutaan antaa puheenvuoro myös talon omalle väelle. He ovat varmasti oman alansa asiantuntijoita, mutta ovatko he tarinankerronnan ammattilaisia, jotka puheellaan vaikuttavat kuulijoidensa tunteisiin?
Pelkkä tiedon kaataminen osallistujien päähän ei riitä, sillä ihminen oppii tunteiden kautta. Siksi seminaaripuheenvuorojakin tulisi tarkastella vaikuttavuus edellä. Vasta sen jälkeen on faktojen vuoro.
Ihminen oppii tutkitusti parhaiten itse tekemällä. Siksi seminaarin sisältökin on parhaimmillaan vuorovaikutteista. Osallistamisharjoitteiden lisäksi uusien asioiden havainnollistamiseen voidaan käyttää kuvaa, ääntä, valoja ja lukematonta määrää muita keinoja. Tekniikka tarjoaa yleisön osallistamiseen jatkuvasti kasvavan työkalupakin.
Rajat asettaa vain mielikuvitus – pääasia on rikkoa sitä monotonista seminaarikaavaa, jota osallistujat todennäköisesti odottavat. Yllätyksellisyys ja leikillisyys ruokkivat oppimista ja edesauttavat siten seminaarin tavoitteen saavuttamista.
Seminaarista tulevat usein ensimmäisenä mieleen tuolirivit, luokkahuoneet, puutunut takamus ja tylsistyneet haukotukset. Erilaisilla oppimisympäristöillä, yllätyksellisellä tilankäytöllä ja visuaalisilla ratkaisuilla voidaan kuitenkin luoda oppimiselle otollisemmat olosuhteet.
Tarttuisiko tieto paremmin säkkituoleissa lekotellen tai vaikka sisätiloihin rakennetulla hiekkarannalla? Entä, jos oppisimme ihan oikeasti ulkona, vaikka metsässä leirinuotiolla?
Oppimisympäristöllä on asian sisäistämisessä suuri merkitys. Kun perinteisestä luokkahuoneesta murtaudutaan ulos viestiä tukevalla tavalla, saavutetaan oppimistuloksia, joista ei osattu edes haaveilla.