[ad_1]
Esittelyssä Sistersin Marketing Designer Tarja Musikka.
Mainosalalta kotoisin oleva Tarja kiinnostui tapahtuma-alan potentiaalista ja innostui Sistersistä ja sen mahdollisuuksista niin paljon, että liittyi porukkaan reilu 6 vuotta sitten. Hän tunteekin yrityksen niin sanotusti kuin omat taskunsa.
Pääasiassa Tarja kehittää, suunnittelee ja toteuttaa yrityksen markkinointia. Sistersin brändiuudistus ja 15-vuotismerkkipaalu ovat pitäneet viime aikoina aivot raksuttamassa ja hihat käärittyinä. Lisäksi tämä ”sveitsiläinen monitoimityökalu” on mukana muun muassa sparraamassa myyntiä ja suunnittelemassa asiakkaiden tapahtumien kutsuprosesseja.
�Tarja kiittelee pienen ja ketterän organisaation mahdollistamaa laajaa työnkuvaa ja hehkuttaa, miten porukka puhaltaa yhteen hiileen – kaikilla on loppupeleissä samat kaksi tavoitetta: todellisen arvon luonti asiakkaille ja sitä myötä yrityksen oma kasvu ja kehitys. Muita autetaan ja tietoa jaetaan – näin tekeminen saadaan exponentiaaliseen kasvuun. Sitä paitsi, auttamisesta tulee hyvä olo.
Ja vaikka ihmiset ovatkin Tarjalle aina työpaikalla tärkeintä, hän(kään) ei voi olla mainitsematta kuherruskuukausistaan tiimin uusien tilojen kanssa.
Vapaa-ajallaan Tarja viettää aikaa hetkessä eläen, ilman viisivuotissuunnitelmia. Tähän sisältyy esimerkiksi metsälenkit perheen espanjanvesikoiran kanssa ja lukuhetket psykologisten tai hyvinvointia käsittelevien kirjojen parissa.
Random fakta itsestäsi:
”Kesätyö 16-vuotiaana maatalouslomittajana päivän varoitusajalla – ja hei – kaupunkilaistyttönä!”
Lempparilause:
”Mikä lähtee sydämestä – sytyttää sydämet.”
Yhdellä termillä kuvailtuna, mikä asia yhdistää sisterssiläisiä?
”Huumori – älyttömän tärkeä liima, josta saa energiaa ja boostia tiukkoihinkin hetkiin.”
Selviytymisvinkki tapahtuma-alalla:
” Lehmän hermot ja kobran iskukyky -aika lyömätön yhdistelmä.”
”Älä oleta mitään – pidä langat käsissäsi koko ajan.”
Paras tapahtumamuisto:
”Mieleenpainuvimpana eka tapahtuma, jossa olin paikan päällä aloitettuani Sistersillä: älykäs tapahtumakonsepti ja pisteenä i:n päälle voitto Evento Awards-kilpailussa.
#esittelyssä #sistersinc_events #eventarchitects #eventdesign
[ad_2]
Source