Ajankohtaista

Kohti asiakaslähtöisempiä tapahtumia

Osnat Mangs, Event Architect, Partner


Koronapandemiassa eletään aikaa, jossa rokotettujen osuus väestössä kasvaa ja tunnelin päässä kajastaa valo. Tapahtumakentällä katse on jo vahvasti tulevassa syksyssä. Usko live- ja hybriditapahtumien tulemiseen näkyy tapahtumatilojen täpötäysissä varauskalentereissa. Syksyyn mennessä virtuaalitapahtumia ja webinaareja on tahkottu kuusitoista raskasta, opettavaista ja toiveikasta kuukautta.

Vaikka COVID-19 vei meiltä kasvokkain kohtaamiset ja pakotti tapahtumat verkkoon, on kokemus toivottavasti opettanut paljon; myös sen, ettei vanhaan ole enää paluuta. Ennen koronaa tapahtuma-alalla oli selkeästi nähtävissä ilmoittautuneiden kasvava no show -trendi. Osaltaan tähän ilmiöön vaikutti tapahtumien ylitarjonta, osaltaan taas osallistujakeskeisyyden puute toteutuksen ja sisällön osalta. Osallistujalähtöinen suunnittelu ja lisäarvon tuottamisen käsitteet eivät ole alalla uusia, mutta ne ovat liian usein jääneet totuttujen käytäntöjen ja sidosryhmätarpeiden jalkoihin. Näennäisesti toimivia malleja ei aikaisemmin ole ollut pakko kyseenalaistaa.

Virtuaalisuudesta mallia

Vasta verkkomaailman rajallisuus ja fyysisten kohtaamisten puuttuminen on pakottanut tapahtumajärjestäjät asettamaan osallistujat tapahtumasuunnittelun keskiöön. Sen seurauksena virtuaalitapahtumat ovat tarjonneet osallistujille asiasisällön suurimmaksi osaksi dynaamisessa paketissa ja parhaimmillaan puolet nopeammin kuin ennen poikkeustilaa. Puhujat ovat lyhyiden puheenvuorojen johdosta joutuneet tiivistämään ja konkretisoimaan viestinsä sekä kiinnittämään enemmän huomiota ulosantiinsa. Osallistujien mielenkiintoa on ylläpidetty vaihtelevilla esitysmuodoilla ja muistijälkeä luotu panostamalla näyttävään tarinankerrontaan audiovisuaalisuutta hyödyntäen. Tapahtumayleisöä on osallistettu eri tavoin, ja verkostoituminen on ollut aiempaa suunnitelmallisempaa ja luovempaa.

”Tapahtumasuunnittelun tulee fokusoitua osallistujille tuotettavaan lisäarvoon.”

Koronan seurauksena pöydälle on hypähtänyt kissa, jota ei voi enää olla noteeraamatta, kun vihdoin palaamme kasvokkain kohtaamisiin. Kissa on nimeltään Asiakaslähtöisyys. Tulevaisuudessa tapahtumasuunnittelun tuleekin fokusoitua vahvemmin osallistujille tuotettavaan lisäarvoon ja vaihtoehtoiskustannusajatteluun; mitä osallistuja saa osallistuessaan tapahtumaan, ja mistä parhaasta vaihtoehdosta hän luopuu valintansa seurauksena? Verkkotapahtumat ovat opettaneet painottamaan sisältöä ajan kustannuksella ilman, että tuloksellisuus kärsii. Miksi emme siis myös jatkossa asettaisi tavoitteeksemme tuottaa osallistujille merkityksellistä sisältöä ja vaikuttavia kokemuksia – laadukkaasti ja aikavastuullisesti?

Osnat Mangs
Event Architect, Partner

 

Osnat Mangs, Event Architect, Partner

JAA SOMESSA

HALUAN LISÄÄ INSPIRAATIOTA

Tapahtuma ei ole vain kohtaamisten areena, vaan parhaimmillaan se mahdollistaa syvällisemmän yhteyden brändien ja osallistujien välille. Jokaisen tapahtuman tulisi olla omistajalleen ainutlaatuinen ja osallistujalle elämys, josta jää pysyvä jälki.
Copyright © 2024 Sisters Inc.
All Rights Reserved.
Tietosuoja | Privacy policy
Sisters Inc.
Miestentie 9, 6 krs,
02150 Espoo
(09) 75151200
myynti@sisters.fi