Ajankohtaista

Sisters Groupin johtoon Timo Ronkainen. Yhtiö lanseeraa samalla myös uuden liiketoiminnan.  

Timo Ronkainen on valittu Sisters Groupin uudeksi toimitusjohtajaksi. Hän aloitti tehtävässä 1.8.2024.  

Timo Ronkainen on ollut mukana yhtiön toiminnassa viimeiset kaksi vuotta hallitustyön kautta. Timo on uransa aikana ollut kasvattamassa monia markkinointialan yhtiötä; viimeisimmäksi kuusi vuotta digitoimisto Tuloksen toimitusjohtajana. Hän on myös ollut Dentsun mediatoimisto Caratin toimitusjohtajana, digimarkkinointiyhtiö Tradedoublerin maajohtajana ja kansainvälisten mobiililiiketoimintojen johtajana sekä TBWA:lla.    

Uutena toimitusjohtajana Ronkainen ottaa vastuuta Sisters Inc.in liiketoiminnan kasvun vauhdittamisesta.  – Olen ollut mukana yhtiön toiminnassa jo hyvän aikaa, joten nyt oli hyvä aika ottaa myös yhtiön operatiivinen toiminta johdettavaksi. Sisters on osaavan tiiminsä ansioista vakiinnuttanut paikkansa astetta laadukkaampien B2B-tapahtumien suunnittelijana ja toteuttajana. Uskon, että tällä puolella on myös hyville tekijöille aina kasvumahdollisuuksia, kertoo Timo.  
 
Kuluttajakäytöksen muutos luo tarpeen uusille palveluille 

Olemme huomanneet kuluttajakäyttäytymisen muuttuneen merkittävästi pitkällä aikavälillä. Kasvaneen inflaation myötä kuluttajabrändien välinen kilpailu on kiristynyt, ja monet B2C-sektorilla toimivat asiakasyrityksemme kamppailevat saman haasteen kanssa: miten luoda tehokkaita kohtaamisia kuluttajien kanssa. Kuluttajien sitouttaminen, brändiuskollisuuden vahvistaminen ja myynnin kasvattaminen vaativat nyt uudenlaisia ponnistuksia.  Kevään ja kesän aikana olemme pohtineet, miten voisimme entistä paremmin auttaa kuluttajamarkkinointia tekeviä yrityksiä löytämään uusia asiakkaita ja rakentamaan syvempiä, merkityksellisiä suhteita nykyisiin asiakkaisiinsa. Vastataksemme tähän markkinatarpeeseen lanseeraamme uuden B2C-kohtaamistoimiston, joka kantaa luonnollisesti nimeä Brothers & Co. 

Brothers & Co. liiketoimintayksikkö keskittyy brändiaktivointeihin ja kokonaisvaltaiseen kuluttajan ja brändin väliseen vuorovaikutukseen. Koukuttavat ja syvälliset bränditarinat yhdistettyinä mukaansatempaaviin kokemuksiin rakentavat aitoja ja kestäviä yhteyksiä kohderyhmään. Brothers & Co yhdistää oikeat ihmiset jokaista projektia varten, kiteyttää Timo Ronkainen.

Tutustu lisää Brothers & Co.n palvelutarjontaan.

JAA SOMESSA

HALUAN LISÄÄ INSPIRAATIOTA

Tapahtuma ei ole vain kohtaamisten areena, vaan parhaimmillaan se mahdollistaa syvällisemmän yhteyden brändien ja osallistujien välille. Jokaisen tapahtuman tulisi olla omistajalleen ainutlaatuinen ja osallistujalle elämys, josta jää pysyvä jälki.
Copyright © 2024 Sisters Inc.
All Rights Reserved.
Tietosuoja | Privacy policy
Sisters & Company Oy
Y-tunnus: 2164593-2
Miestentie 9, 6 krs,
02150 Espoo
(09) 75151200
myynti@sisters.fi

Tilaa maksuton opas: 10 askelta kohti onnistunutta tapahtumaa

Jätä yhteystietosi ja pääset lukemaan arvokkaan oppaamme veloituksetta.

TILAA UUTISKIRJE