Gummerus 150 vuotta

Äänimaailma punaisena lankana

Gummerus juhlisti näyttävästi kirjakustantamon 150 vuotista taivalta. Tavoitteena oli kiittää sidosryhmiä, tarjota heille ikimuistoinen juhlatilaisuus sekä jalkauttaa juhlavuoden viestiä Äänessä 150 vuotta. Lisäksi tapahtuman haluttiin katsovan vahvasti tulevaisuuteen.

Suunnittelimme tilaisuuteen kokemuksellisen tapahtumakonseptin, minkä punaisena lankana on ääniJo tapahtuman nimi pohjusti unohtumattoman muistijäljen luomista. Hyödynsimme ääntä monipuolisesti ja yllättävästi koko tapahtuman elinkaaren ajan toteuttamalla juhlan tärkeimmät elementit, kuten tarjoilut, juonnot ja ohjelman kokemuksellisesti. Illan aikana toimme sidosryhmien ja kirjailijoiden äänet kuuluviin sekä nostimme esiin ajankohtaisia aiheita ja teoksia. Juhlaan oli myös ennakkotuotettu historiikkivideo, joka vei osallistujat yrityksen 150-vuotiselle matkalle. Illassa kuultiin koskettavia juhlapuheita ja uniikkeja musiikkiesityksiä sekä otteita kirjoista. Yhdistelmällä mieleenpainuvia tapahtumaelementtejä luodaan tarina, jolla synnytetään vahvoja tunteita ja kokemuksia, joista jää pitkään kestävä jälki. 


Asiakas: Gummerus
Tapahtumamalli: Kutsuvierasjuhla, live
Osallistujamäärä: 230
Palvelut: Tapahtumasuunnittelu, konseptointi, tapahtumatuotanto, projektihallinta, tapahtumaohjaus, videon ennakkotuotanto, valokuvaus

  • Tapahtumajärjestäjä
  • Yritystapahtumat
  • Tapahtumatuotanto
  • Tapahtumamarkkinointi
  • Tapahtumatoimisto
  • Copyright © 2023 Sisters Inc. All Rights Reserved.