
Kolme vuotta sitten liityin Sisters Groupin hallitukseen, innolla tukemaan tapahtuma-alan rohkeaa ja kunnianhimoista toimijaa. Viime keväänä otimme yhdessä isoja askelia – päätimme uudistaa toimintamalliamme, terävöittää strategiaa ja varmistaa, että yhtiöllä on parhaat edellytykset kasvaa seuraavalle tasolle. Sovimme, että otan vetovastuun muutoshankkeista ja vien ne maaliin operatiivisessa roolissa.
Vuosi 2024 oli meille käännekohta. Saimme myynnin takaisin kasvu-uralle, ja tämä vauhti on kiihtynyt entisestään vuonna 2025. Sisters on tällä hetkellä yksi toimialan nopeimmin kasvavista yhtiöistä – ja se ei ole pelkkää puhetta: olemme 2025 H1 50 % edellä viime vuoden vastaavaa ajankohtaa – ja vuosi on vasta aluillaan.
Olemme rakentaneet yhdessä omistajien ja henkilöstön kanssa selkeän kasvustrategian tuleville vuosille. Matka on vasta alussa, ja sitä varten haemme nyt uusia huippuosaajia mukaan kasvutarinaamme. Kesäkuussa palaan itse takaisin hallitukseen tukemaan yhtiötä strategisella tasolla. Samalla olemme käynnistäneet haun uudelle toimitusjohtajalle, jonka tehtävänä on johdattaa Sistersiä seuraavaan kasvuvaiheeseen. Sistersillä uskotaan siihen, että kasvu syntyy rohkeudesta uudistua, tiimityöstä ja palosta tehdä asioita paremmin. Nyt on täydellinen hetki hypätä mukaan!
– Timo Ronkainen