Veho Fiilisbileet

Veho Fiilisbileet

Veho halusi jalkauttaa strategiansa ja tavoitteli henkilöstön voimaannuttamista, yhteisöllistä voittajahenkeä.

Loimme ratkaisun, joka tunnetilojen avulla vahvisti toivottua asennetta ja näin siivitti veholaiset asetettuihin tavoitteisiin. Henkilöstö sitoutettiin tapahtumaan jo kutsuprosessin alkaessa hauskalla ja oivaltavalla tavalla, kannustaen henkilöstöä kertomaan omista tunnetiloistaan. Edelleen tapahtumassa luotiin puitteet tavoiteltujen tunteiden saavuttamiselle – voitokkuutta, ylpeyttä, innostuneisuutta ja rohkeutta. Myös johto laittoi itsensä likoon, ja näytti tasokkaan ja asennetta huokuvan ennakkoon tuotetun materiaalin avulla, että hekin ovat valmiita heittäytymään. Vaikka kyse oli tunteista, fiiliksistä, toteutus huokui asennetta ja taistelutahtoa!

Fiilisbileiden järjestäminen ja niiden onnistuminen oli tärkeää, koska Vehossa työn ilo – fiilis – on kirjattu päivitettyyn strategiaan tietoisena valintana. Sisters Inc. ymmärsi välittömästi, mitä halusimme saada aikaan ja miksi. Tämä ymmärtäminen on kaiken onnistumisen edellytys. Onnistuneesti ja innostavasti toteutetut Fiilisbileet koko henkilöstölle kolmella paikkakunnalla lisäsivät uskoa siihen, että olemme oikealla tiellä.

MARJA NUMMELA, Executive Assistant, Veho

 

  • Tapahtumajärjestäjä
  • Yritystapahtumat
  • Tapahtumatuotanto
  • Tapahtumamarkkinointi
  • Tapahtumatoimisto
  • Copyright © 2023 Sisters Inc. All Rights Reserved.