Tapahtuma-arkkitehteinä ydinosaamistamme ovat kohtaamisten toiminnallisten, teknisten ja taiteellisten ominaisuuksien kokonaisvaltainen suunnittelu, ratkaisu sekä toteutus. Palkittu perheyrityksemme on perustettu vuonna 2004. Asiakkainamme on eri alojen johtavia suomalaisia ja kansainvälisiä yrityksiä.
Yhdistämme työssämme kokemustamme, luovuuttamme ja tapahtumamuotoilua luodaksemme asiakkaillemme tuloksellisia ja vaikutukseltaan kestäviä tapahtumaratkaisuja, ja voimaannuttavia osallistujakokemuksia. Onnistunut tapahtuma koskettaa aitoudellaan ja luo lisäarvoa vaikuttavuudellaan. Jätämme jäljen, tyylillä.
Tapahtuma ei ole vain kohtaamisten areena, vaan parhaimmillaan se mahdollistaa syvällisemmän yhteyden brändien ja osallistujien välille. Jokaisen tapahtuman tulisi olla omistajalleen ainutlaatuinen ja osallistujalle elämys, josta jää pysyvä jälki.”
Tämä on ollut Sisters Inc.in filosofia siitä lähtien kun avasimme ovemme 19 vuotta sitten. Se ei ole kuitenkaan koskaan tuntunut yhtä merkitykselliseltä ja todelta kuin tänään, nykypäivän muuttuvassa maailmassa. Olemme tapahtuma-alan proaktiivinen kehittäjä ja vaikuttaja. Haastamme itseämme ja asiakkaitamme jatkuvasti. Meille ylivertainen asiakaskokemus on toimintamme kulmakiviä.
Sisters Inc.on osa Sisters Goupia, johon kuuluu myös brändikumppanuustoimisto Mätch Inc. Olemme Suomalaisessa omistuksessa ja takanamme on konsernin tuki, josta saamme lisää kilpailukykyä toimintoihimme. Sisters Inc. ja Mätch Inc. toimivat yhden katon alla ja yhdistämme osaamistamme aina tarpeiden mukaan. Meiltä saat kaiken, mitä tarvitset elämykselliseen markkinointiin –aina parasta asiantuntijapalvelua, kokonaisvaltaisesti tavoitteellista, vaikuttavaa ja tuloksellista markkinointia.
Houkutteleeko vetovoimainen brändikumppanuus?
Tutustu Mätch inc.in toimintaan!