Ajankohtaista

Toimitusjohtajamme esittäytyy

Markku Kosonen aloitti Sisters Groupin toimitusjohtajana 7.2.2023. Nyt Markku on ehtinyt asettua taloksi, joten on aika tutustua paremmin uuteen toimitusjohtajaamme ja hänen mietteisiinsä tapahtuma-alasta.

Aloitit muutama kuukausi sitten Sisters Groupin toimitusjohtajana. Tilanne on sekä uusi yrityksessä, että tietysti sinulle henkilökohtaisesti. Millä fiiliksellä olet?
– Olen hyvillä fiiliksillä! Minut on otettu hyvin vastaan. Taloon tullessani koin heti, että täällä on valtavasti luovuutta ja osaamista sekä energinen henkilöstö, jota on ilo johtaa.

Mikä  sai sinut innostumaan toimitusjohtajan roolista yrityksissä? 
Näin Sisters Groupissa paljon mahdollisuuksia ja sellaisia elementtejä, joihin pystyn tuomaan kokemukseni kautta lisäarvoa. Yhtiö on selvinnyt hyvin koronasta ja kasvanut jo tiettyyn pisteeseen. Kasvun myötä yrityksen sisälle tulee kuitenkin kompleksisuutta ja tarvitaan lisää resursseja. Haluan uskoa, että pystyn viemään yhtiön seuraavalle tasolle, jossa liiketoimintanäkökulma ja sisäiset prosessit saadaan kohdilleen. Tietysti olen innoissani myös tapahtuma-alasta, mikä on minulle sydäntä lähellä.

Millainen visio sinulla on Sistersin suhteen? Mihin suuntaan lähdet luotsaamaan? 
Visiona on olla alan paras ja halutuin kumppani sekä kotimaisille, että kansainvälisille asiakkaille, ja olla tietysti myös vetovoimainen työnantaja. Suuntana on tasainen kasvu ja markkinaosuuden kasvattaminen.

Mitä kaikkea teet Sisters Groupissa, ja mitä hyötyä on, että tapahtumatoimisto ja brändikumppanuustoimisto ovat saman katon alla?
Voisi sanoa, että teen monenlaista! Vastaan toimiston operatiivisesta toiminnasta kokonaisuudessaan ja luon olosuhteet kasvun mahdollistamiseksi. Se, että saman katon alla toimii kaksi yksikköä, tuo asiakkaillemme selkeää hyötyä, kun tapahtumia mietitään myös brändinrakennuksen kautta. Näin kohtaamisia voidaan tehdä entistäkin paremmin ja kokonaisvaltaisemmin eri kohderyhmissä ja eri kulmilta katsottuna.  
 
Miten luonnehtisit itseäsi johtajana? 
Olen ehdottomasti ratkaisukeskeinen ihmisjohtaja. Katson asioita aina useasta perspektiivistä ja pyrin löytämään ratkaisuja, mitkä johdattavat kaikkia osapuolia eteenpäin.

Millaisena näet tapahtuma-alan näkymät tälle vuodelle?  
Olen jo kauan uskonut kohtaamisten tärkeyteen. Näkymät ovat taloutta kurittavasta inflaatiosta huolimatta positiiviset. Toki huomattavissa on, että vaatimukset ja odotukset tapahtumien sisältöihin kasvavat, jolloin tapahtumien täytyy tuottaa todellista ja mitattavaa arvoa. Tässä digitalisaatio voi olla avuksi. Uskon, että tulemme näkemään kohtaamismedioiden voimakasta kehitystä lähivuosina.

Mitkä muut asiat ovat sinulle työn ohella tärkeitä? 
Työn ohella tietysti perhe on tärkeä. Pidän myös urheilusta sekä lautapeleistä. Lisäksi tunnustaudun hieman datanörtiksi, saatan uppoutua analytiikan ytimeen tunneiksi.

Tarvitsetko näkemystä brändikohtaamisiin? Mietitkö, miten tapahtumamarkkinointi voisi hyödyttää organisaatiotasi? Sisters Group palvelee monipuolisesti eri kohtaamistarpeissa ja tapahtuma-arkkitehdit sparraavat mielellään.

 

JAA SOMESSA

HALUAN LISÄÄ INSPIRAATIOTA

Tapahtuma ei ole vain kohtaamisten areena, vaan parhaimmillaan se mahdollistaa syvällisemmän yhteyden brändien ja osallistujien välille. Jokaisen tapahtuman tulisi olla omistajalleen ainutlaatuinen ja osallistujalle elämys, josta jää pysyvä jälki.
Copyright © 2024 Sisters Inc.
All Rights Reserved.
Tietosuoja | Privacy policy
Sisters Inc.
Miestentie 9, 6 krs,
02150 Espoo
(09) 75151200
myynti@sisters.fi