Tule tapahtumien tekijäksi
Sisteriläisiä yhdistää moniosaaminen, asiantuntijuus ja opponoiva työskentelyote.
Meillä työskentely on monipuolista, sopivasti haastavaa ja myös hauskaa.
Työskentely Sistersillä » Työharjoittelumahdollisuudet » Avoimet työpaikat ja hakeminen »
Sisters Inc. on ryhmä intohimoisia tapahtumamarkkinoinnin ammattilaisia. Muodostamme yhdessä kokemuksellisen markkinointitoimiston ja missiomme on auttaa asiakkaitamme saavuttamaan omat tavoitteensa onnistuneen tapahtuman avulla.
Tapahtuma-arkkitehteinä ydinosaamistamme ovat kohtaamisten toiminnallisten, teknisten ja taiteellisten ominaisuuksien kokonaisvaltainen suunnittelu, ratkaisu sekä toteutus.
Palkittu perheyrityksemme on perustettu vuonna 2004. Vuosikymmeniä jatkunut menestyksemme perustuu osaamisen jatkuvaan, systemaattiseen kehittämiseen. Seuraamme alan muutossuuntia ja ennakoimme tulevaa valmistautumalla myös huomisen palveluihin.
Sisters Inc. numeroina
15 työntekijää
19 vuoden kokemus
Yli 2000 toteutettua tapahtumaa
Meitä ohjaavat yhdessä määritellyt arvot ja jouhevaksi hiotut prosessit, joita elämme todeksi joka päivä. Käytämme työssämme kokemustamme, luovuuttamme ja muotoilua luodaksemme asiakkaillemme tuloksellisia ja vaikutukseltaan kestäviä tapahtumamarkkinoinnin ratkaisuja, sekä voimaannuttavia osallistujakokemuksia.
Sisteriläisiä yhdistää moniosaaminen, asiantuntijuus ja opponoiva työskentelyote. Haastamme jatkuvasti itseämme ja asiakkaitamme positiivisessa hengessä. Vaalimme yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa – meillä jokainen saa olla sellainen kun on. Työyhteisönä olemme ketterä ja ratkaisukeskeinen. Toimimme tiimeissä – ideoimme ja reflektoimme yhdessä, sillä ylivertainen asiakaskokemus on toimintamme kulmakiviä.
Meillä työskenteleminen on monipuolista, sopivasti haastavaa ja myös hauskaa. Iloitsemme onnistumisista, ruokimme luovuutta, hyvinvointia sekä asiantuntijuutta säännöllisesti koulutuksilla, kick-offeilla sekä yhteisillä virkistysmatkoilla. Meillä on myös motivoiva kannustinjärjestelmä. Jaamme vuosittain tilikauden tuloksesta 10 prosenttia työntekijöiden kesken.
Meillä on myös motivoiva kannustinjärjestelmä, mikä vahvistaa yhdessä tekemisen ja onnistumisen kulttuuria.”
Jotta tapahtuma-ala pysyy elinvoimaisena, kasvaa ja uudistuu, tarvitaan tulevaisuuden tekijöitä. Me haluamme varmistaa, että alalla on huippuosaajia jatkossakin! Toimimme Sisters Academy -hengessä ja teemme korkeakouluyhteistyötä – luennoimme eri oppilaitoksissa, teemme opinnäytetyöyhteistyötä sekä tarjoamme työharjoittelupaikkoja ammattikorkeakoulussa opiskeleville, ensisijaisesti tapahtuma-, kulttuuri-, restonomi-, ja kaupallisen alan opiskelijoille.
Sistersillä työharjoittelussa olevat opiskelijat pääsevät osaksi samanlaista työarkea kuin me muutkin. Olemmekin saaneet erityistä kiitosta monipuolisista ja vastuullisista tehtävänkuvista. Räätälöimme harjoittelutehtävät aina henkilön opintojen, mielenkiinnon ja vahvuuksien mukaan.
Meillä pääset näkemään, suunnittelemaan ja tekemään erilaisia yritystapahtumia asiantuntijoidemme opastuksessa. Harjoittelun aikana tutustut tapahtumamarkkinoinnin laajaan skaalaan, aina ideoinnista toteutukseen, budjetointiin ja markkinointiin. Tehtävien taso ja vastuu kasvavat käsi kädessä oman suoriutumisesi ja tahdonvoimasi myötä.
”Ammattitaitomme on laajasti arvostettua ja edustaa Suomen parasta osaamista. Taitavat ihmisemme ovat valmiita jakamaan tietojaan ja taitojaan tulevaisuuden tähtien kehittämiseksi.”
Työharjoitteluun keväällä 2024?
Oletko opinnoissasi siinä vaiheessa, että pian on aika suorittaa opintoihin kuuluva työharjoittelu tai lopputyö? Meillä on useampi aloituspaikka eri taustaisille harjoittelijoille. Pystymme ottamaan kerralla 3–4 harjoittelijaa, joista kolme tuotannon harjoitteluun suuntautuvaa ja yksi graafikkoharjoittelija. Katso alta tarkemmat kuvaukset harjoittelun sisällöstä.
Tapahtumatuotannon harjoittelija
Oletko kiinnostunut tapahtuma-alasta? Etsitkö harjoittelupaikkaa, jossa pääset monipuolisesti tekemään ja näkemään B2B-tapahtumakokonaisuuksia aina suunnittelusta varsinaiseen toteutukseen? Sujuuko sinulta projektinhallinta?
Jos vastasit näihin kyllä, saatat olla meidän uusi tuotantoassistentti.
Haemme idearikkaaseen joukkoomme vastuuntuntoista tapahtumatuotannon harjoittelijaa, jonka tärkeimpiin tehtäviin kuuluvat toimiston operatiivisesta toiminnasta vastaaminen, tarjouksien ja kustannuslaskelmien laatiminen, yhteistyökumppaniemme kontaktointi sekä monipuolisesti erilaiset tapahtumien tuottamiseen liittyvät tehtävät.
Tehtävien menestyksellinen hoitaminen edellyttää erinomaisia organisointitaitoja sekä hyvää kirjallista ja suullista ilmaisukykyä (suomi ja englanti), tietoteknisiä valmiuksia (vähintään Office) sekä kykyä luovaan kirjoittamiseen. Soveltuvan pohjakoulutuksen lisäksi toivomme sinulla olevan myös oma-aloitteinen ja positiivinen elämänasenne, jonkin verran työkokemusta, sekä joustavuutta työaikojen suhteen. Ajokortista on hyötyä harjoittelun suorittamisessa.
Mitä tarjoamme?
Sistersillä harjoittelijat pääsevät osaksi samanlaista työarkea kuin me muutkin. Meillä pääset näkemään, suunnittelemaan ja tekemään erilaisia yritystapahtumia asiantuntijoidemme opastuksessa. Harjoittelun aikana tutustut tapahtumamarkkinoinnin laajaan skaalaan, aina ideoinnista toteutukseen, budjetointiin ja markkinointiin. Tehtävien taso ja vastuu kasvavat käsi kädessä oman suoriutumisesi ja tahdonvoimasi myötä.
Jos kiinnostuit tuotannon harjoittelusta Sistersillä, lähetä meille CV:si ja vapaamuotoinen hakemus, jossa kerrot hieman itsestäsi, osaamisestasi ja siitä, mitä haluaisit harjoittelussa päästä tekemään. Voit kysyä lisää ja laittaa sähköpostia suoraan alla olevasta linkistä.
Kuullaan pian!
Graafikkoharjoittelija
Sykkiikö sydämesi vaikuttaville visuaalisille ratkaisuille? Etsitkö harjoittelupaikkaa, jossa pääset monipuolisesti suunnittelemaan ja tekemään graafisia materiaaleja erilaisiin tapahtumakokonaisuuksiin? Sujuuko sinulta kuvankäsittely ja taittotyöt?
Jos vastasit näihin kyllä, saatat olla meidän uusi graafikkoharkkamme!
Haemme idearikkaaseen joukkoomme vastuuntuntoista graafikkoharjoittelijaa, jonka tärkeimpiin tehtäviin kuuluvat vaikuttavien Powerpoint-esitysten laatiminen ja visuaalisten materiaalien tuotanto eli kuvankäsittely, kuvamateriaalien tuotanto sekä pienimuotoiset taittotyöt.
Tässä tehtävässä pääset harjoittelemaan osana luovaa tiimiä ja taitavien AD:mme ja plannerimme ohjauksessa, työstäen esitysmateriaaleja sekä tapahtumien visuaalisia ratkaisuja, jotka ovat sekä digitaalisia, että printtejä, kuten esiintyjäplansseja, ohjauskylttejä, juontokortteja, bannereita eri alustoille jne. Tehtäväkuva on räätälöitävissä oman osaamisesi mukaiseksi – kaikkea ei tarvitse osata, halu oppimiseen ja kehittymiseen ratkaisee.
Tehtävien menestyksekäs hoitaminen edellyttää innostusta graafisen tuotannon maailmaan, visuaalista silmää ja tarkkuutta, sekä kuvankäsittely- ja taitto-ohjelmien hallintaa (Adobe InDesign, Adobe Photoshop, Adobe Illustrator ja Powerpoint). Toivomme, että sinulta onnistuisi myös pienimuotoinen tekstinlaadinta. Soveltuvan pohjakoulutuksen lisäksi edellytämme positiivista elämänasennetta, paineensietokykyä sekä jonkin verran työkokemusta.
Mitä tarjoamme?
Sistersillä harjoittelijat pääsevät osaksi samanlaista työarkea kuin me muutkin. Meillä pääset näkemään, suunnittelemaan ja tekemään erilaisia yritystapahtumia asiantuntijoidemme opastuksessa. Harjoittelun aikana tutustut tapahtumamarkkinoinnin laajaan skaalaan graafisen tuotannon ja suunnittelun osalta. Tehtävien taso ja vastuu kasvavat käsi kädessä oman suoriutumisesi ja tahdonvoimasi myötä.
Jos kiinnostuit graafisen tuotannon harjoittelusta Sistersillä, lähetä meille CV:si ja vapaamuotoinen hakemus, jossa kerrot hieman itsestäsi, osaamisestasi ja siitä, mitä haluaisit harjoittelussa päästä tekemään. Voit kysyä lisää ja laittaa sähköpostia suoraan alla olevasta linkistä.
Kuullaan pian!
Sisters Inc. kasvaa! Haluaisitko sinäkin liittyä hauskaan asiantuntijajoukkoomme? Meillä on avoin haku kokeneelle vastaavalle tuottajalle / tuottajalle. Lue alla kuvaus.
Executive Event Design Manager
Sykkiikö sydämesi vaikuttaville yritystapahtumille? Oletko rautainen tapahtuma-alan tekijä, jolla on monipuolista kokemusta erilaisten B2B-tapahtumakokonaisuuksien läpiviennistä – suunnittelusta aina varsinaiseen toteutukseen? Sujuuko sinulta niin virtuaalitapahtumat kuin korkeatasoisten livetilaisuuksien järjestelyt?
Jos vastasit näihin kyllä, saatat olla meidän uusi Vastaava tuottajamme.
Sistersillä pääset työskentelemään Suomen kiinnostavimpien tapahtumien, brändien ja asiakkaiden kanssa. Vastataksemme kasvavaan tapahtumien kysyntään, haemme nyt kokoaikaiseen työsuhteeseen osaajaa nimikkeellä Vastaava tuottaja (Executive Event Design Manager).
Olet etsimämme henkilö, mikäli sinulla on useamman vuoden kokemus B2B -yritystapahtumien parissa – olet tuottanut, toteuttanut ja vastannut niin huippubrändien laadukkaista illallisista, näyttävistä gaaloista, laajoista messutoteutuksista, ensiluokkaisista seminaareista, sykähdyttävistä vuosijuhlista kuin monipuolisista virtuaali- ja hybriditoteutuksistakin. Käsittelet varmuudella ja yksityiskohtaisesti budjetteja, tuottaen asiakkaalle aina parasta mahdollista arvoa.
Omaat myös loistavat vuorovaikutustaidot. Osaat johtaa projekteja, tiimiäsi ja asiakkaitasi järjestelmällisesti ja proaktiivisesti – kuuntelet herkällä korvalla ja sparraat jokaista asiakasta yksilöllisesti. Sinulla on kyky löytää aina parhaimmat ratkaisut, joilla sytytät tapahtumakonseptit eloon myös silloin, kun idean toteuttamiseen ei heti löydy valmista vaihtoehtoa. Et tingi laadusta ja ymmärrät, että jokaisen kohtaamisen keskiössä on tarina, jota kuvataan väreillä, isolla pensselillä maalaten, yksityiskohtia värittäen. Mittaat asetettuja tavoitteita ja kehität tekemistä tulosten pohjalta. Olet ennen kaikkea tapahtuma-alan asiantuntija, joka nauttii kehittämisestä ja kehittymisestä.
Mitä odotamme sinulta?
- Osaamista ja kokemusta isojen yritystapahtumien toteuttamisesta, myös virtuaali- ja hybriditapahtumista.
- Vähintään kahden vuoden työkokemusta alalta. Olet työskennellyt tapahtumatoimistossa tai vastaavassa roolissa.
- Vahvaa budjetoinnin osaamista ja ymmärrystä siihen liittyvästä kustannusrakenneajattelusta.
- Taidokasta projektihallintaosaamista; hyvät suunnittelu-, budjetin hallinta- ja organisointitaidot.
- Loistavia vuorovaikutustaitoja, yhteistyötaitoja ja ratkaisukeskeisyyttä.
- Hyvää suomen ja englannin kielen viestintätaitoa sekä suullisesti, että kirjallisesti.
- Järjestelmällisyyttä, paineensietokykyä ja positiivista asennetta.
Arvostamme myös:
- Luovuutta, ideointikykyä sekä laaja-alaista kiinnostusta ajankohtaisiin ilmiöihin ja tapahtumiin. Et pelkää tuoda hullujakaan ideoita pöydälle.
- Visuaalista silmää kokonaisuuden hallinnassa, niin kutsuttua ”an eye of detail” ja kykyä viestiä niistä eri sidosryhmille.
- Ymmärrystä erilaisten toimialojen parissa työskentelystä ja yritysmaailman tarpeista.
- Digitaalisten tapahtuma-alustojen käytön tuntemusta.
- Kokemusta esihenkilönä / team leadina työskentelystä
Tarjoamme Sinulle:
- Vastaavan tuottajan roolissa pääset johtamaan ja toteuttamaan merkityksellisiä tapahtumia mielenkiintoisten brändien parissa.
- Monipuoliset työtehtävät sekä tilaisuuden kehittää omaa osaamistasi.
- Kunnianhimoisen ja huumorintajuisen työyhteisön.
- Työsuhde-etuja, kuten lounassetelit, liikuntatuen sekä kick off -matkat.
Hakuohjeet:
Mikäli mielenkiintosi heräsi, ota meihin yhteyttä tai lähetä CV:si sekä vapaamuotoinen hakemuksesi joko rekrybotin kautta sivun yläosasta tai alta linkistä. Mainitsethan hakudokumenteissasi myös palkkatoiveesi sekä mahdollisen aloituspäivän.
Huomioithan myös, että haku on auki toistaiseksi ja rekrytoimme heti sopivan henkilön löydyttyä.