Vuoden toimisto on valittu!

Viime vuoden lopulla tehtiin ensimmäistä kertaa Vuoden toimisto -tutkimus. Tutkimuksessa kartoitettiin markkinointialan asiakkaiden tyytyväisyyttä ja ostopäätöskriteerejä sekä markkinointialan kehityssuuntia. Tutkimuksen tavoitteena oli edesauttaa tuloksellisten asiakas-toimistosuhteiden kehittymistä Suomessa sekä vahvistaa markkinoinnin asemaa suomalaisissa yrityksissä. Kyselyissä parhaiten pärjänneet media- ja markkinointialan toimistot palkittiin Alma Median palkintogaalassa helmikuun alkupuolella.

Vuoden toimisto -kokemusta luomassa

Sistersin suunnittelemassa ja tuottamassa palkintogaalassa julkistettiin tutkimuksen keskeiset tulokset ja palkittiin eri kategorioiden voittajat. Kategorioita oli seitsemän ja näiden lisäksi palkittiin kolme toimistoa kunniamaininnoin.

Tutkimukseen ilmoittautui yli 50 toimistoa ja kyselyyn vastasi yli 700 vastaajaa. Tutkimuksessa kiinnitettiin huomiota muun muassa liiketoimintaosaamiseen, asiakasymmärrykseen ja palveluiden hinta-laatu-suhteeseen.

Vuoden toimisto pohjautuu ruotsalaiseen Årets Byrå- konseptiin, jonka Alma Media on lisensoinut Suomeen. Årets Byrå- tutkimuksella on Ruotsissa pitkät perinteet, se on toteutettu jo 16 kertaa.

Uudet ajatukset raikastavat vakiintuneita käytäntöjä

Sistersillä suunnittelun lähtökohtana oli ravistella perinteistä gaala-ajattelua – välttää jäykkyyttä ja silti säilyttää tapahtumassa tyylikkyys. Myös asiakas toivoi tapahtumaan urbaanin trendikästä ilmettä, joka olisi samalla rento ja energinen.

Pyrkimyksenämme olikin luoda olosuhteet, jotka katalysoivat toimistoiden, päättäjien ja asiakkaiden luonnollista verkostoitumista ja vuorovaikutusta. 360 ° -tilaratkaisu mahdollisti ohjelman seuraamisen mistä tahansa kohtaa tapahtumatilaa ja bistro-henkisellä kalustuksella haettiin rennompaa ja viihtyisämpää otetta. Myös tarjoiluista pystyi nauttimaan vieraan itse valitsemalla hetkellä, buffan ollessa auki lähes läpi tapahtuman.

Vuoden toimisto -kilpailun palkintogaala on hyvä esimerkki siitä, miten perinteisiä käytäntöjä voidaan ja täytyykin uudistaa. Kuunnellaan herkällä korvalla asiakasta, sisäistetään tahtotila, tuodaan pöytään innovatiivisia ja rohkeita ratkaisuja. Rohkeutta tarvitaan molemmilla puolilla pöytää – sekä palvelun tarjoajan, että ostajan puolella. Näin saadaan luotua uudenlaisia ainutkertaisia kokemuksia.